29. joulukuuta 2010

Bali, Indonesia

Selamat hari natal dan tahun baru!


Olemme siirtyneet Indonesiaan ja tarkemmin viella, Balille. Bali on suteellisen suuri saari ja paljon turisteja tulee tanne lomailemaan, varsinkin nyt vuodenvaihteessa. Australialaisia taitaa olla suurin osa koska tanne lentaa halvalla ja kaikki on muutenkin halvempaa. Paapaikka lomailijoille on Kuta mista loytyy rantaa ja aaltoja surffareille seka yokerhoja niille joita ei vesileikit kiinnosta. Kaduilla myydaan kaikkea eika huuteluilta voi valttya. Surffaamista tuli Jouluna kokeiltua Kutalla ja hauskaahan se oli prkl. Ei varmasti jaa viimeiseksi kerraksi vaikkakin vaikeaa oli, ei kyllakaan mikaan mahdottomuus tuo aaltojen kesytys.


Kutalla ei kuitenkaan majapaikkaa pidetty vaan oleskeltiin Sanurissa, 15km Kutsista itaan. Rauhallisempi paikka, sopii vanhoille jarruille seka perheille. Sanur oli Balin ensimmainen vetonaula, hienot hotellit ja 4km pituinen kevelytie rannassa. Sanoimme paikalle kuitenkin Adios muutaman yon jalkeen ja siirryimme Seminyak rannan tuntumaan.

Vuokrasimme huoneen tallaisesta talosta missa pariskunta majailee itse yhdessa huoneessa ja vuokraa kahta muuta reissareille. Iso avoin oleskeluhuone jonka peralla keittio.




Olohuoneesta on esteeton nakyma pihalle missa sijaitsee vesieste. Taloa pitaa siis pystyssa todella mukava pariskunta jonka kanssa tulee hyvin juttuun, he ovat itsekkin reissareita mutta paattivat viettaa hieman pidemman patkan talla suunnalla.

Kylla taa saa nyt luvan kelvata majapaikaksi vahaksi aikaa...


Vuokrattiin mopo kolmeksi viikoksi niin ei enaan tarvi kuunnella taksikuskien kusetus yrityksia, busseja taalla ei kulje juuri nimeksikaan. Ja onhan tolla mopedilla mukava kisata paikallisten kanssa pitkin pienia mutkaisia ja helvatan ruuhkaisia teita.


Tukikohtamme on siis taalla mutta tarkoitus on kylla tutkia muitakin paikkoja Balilla kuhan tasta nyt kerkeaa.
Kaikille hyvaa Joulua ja rauhallista uuttavuotta!

Meno jatkuu siis myos vuonna 11 joten palataan naihin samoihin sekaviin teksteihin myos silloin!

6 kommenttia:

  1. Joo reiluuu!! Tonne miäki haluun heti nyt nyt nyt täältä pakkasesta.
    Siistin näkönen paikka et nauttikaa.

    Ja kiitos kortista. Kyl myö tää paikka pystys pietää :)


    t. Laura siskosesi

    VastaaPoista
  2. Hyva etta saitte kortin. Olin varma etta tulee myohassa perille mut nopeestihan se kusti polki.
    On kyl makee paikka oleskella, pakkasta ei tanne millaan saa, siks kait toi jouluki tuntu lahinna normi paivalta. Kyl joulun pitaa olla lunta ja pakkast :)

    VastaaPoista
  3. Veikkolasta hyvää uuttavuotta ja kiitos kortista!
    Täällä lunta tulee koko ajan lisää ja pientä pakkasta piisa,että nauttikaa te siellä auringon lämmöstä!Terkkuja kaikille kaikilta!!

    VastaaPoista
  4. Mahtavaa vuoden vaihetta teille sinne! Varmasti näite upeita tulituksia (?), meillä oli ainakii 25 kappaletta ;D mutta pidetään yhteyttä tänä vuonakii! T: M&T

    VastaaPoista
  5. Nauttikaa lämmöstä hyvät ihmiset :)

    VastaaPoista